12.6.2010

*Lennä lennä leppäkerttu..






Oranssi kausi jatkuu. Alkaa jo pikkasen ideat oransseihin paitoihin loppua kesken uskotteko? Tässä välissä kävi syksy-teema; sieniä ja lehtiä. Se ei oikein ottanut tulta alleen joten hautasin sen ja syntyikin leppäkerttujuttu.

Tutan oranssiksi värjätty paita lapun mukaan koko 100, mutta mielestäni pienempi. Arvioisin kooksi 86/92.
Neppari oli rikki ja se oli tehnyt selkään pienen reijän. Reikä peittyi lentelevällä leppäkertulla ja etupuolella puu ja pieni leppis kököttämässä maassa.
Rikkinäisen nepparin vaihdoin hassuun neppilistaan ja ruskeisiin Kam-neppeihin.
Kankaat sekalaisesti vaikka mitä: velouria, joustista, puuvillaa.. kierrätettyä ja uutta. Sieltä ja täältä.

Eli ennen..
..ja jälkeen.

Toi leppäkerttu on mielestäni ihana ja sopii todella hyvin oranssin kanssa. Arastelen käyttää samoja ideoita uudestaan mutta tätä taidan käyttää..

Uusia kankaitakin tupsahti postista. Olen ollut selkeästi pöllöallerginen mutta nämä Sampsukan ihanat ja raikkaat isot pöllöt teki vaikutuksen. Mahtavaa ettei kangasta oltu tungettu täyteen pientä kuviota ja että kuviolla oli tilaa.


Näistä tulee ihania paitoja vielä joskus. :D

Ja pakko ihastella myös Myllymuksujen piparikukka brpulia ruskeana. Herkullisia vaippoja tästä tulisi. Ompelupöydällä on 4 sisävaipan matskut puoliksi ommeltuna ja ei niin yhtään nappaa ommella vaippoja vaikka niitä kyllä tarvittaisiin.Varmaan joutuu ostamaan jossain vaiheessa..


8 kommenttia:

  1. Vau! Sun ideat ja aplikaatiot on aina siistejä ja hauskoja! Hieno paita :)

    VastaaPoista
  2. Vau, tulipas hieno paita!

    VastaaPoista
  3. Onpas kyllä kiva paita.
    Mulla ollut puolisen vuotta hankittuna kaikki tarvikkeet aplikoimiseen, mutten ole vielä mitään saanut aikaiseksi. Pitänee taas näistä innostuneena etsiä sitä aikaa ja ideoita. Kiitos vaan :D

    VastaaPoista
  4. Todella kaunis kuvio! Tuo puu/sieni tai mikä se nyt onkaan on ihana ♥
    Kiva ulkoasu myös blogillasi!

    VastaaPoista
  5. Ihania nuo sinun aplikoinnit :) me like!

    VastaaPoista
  6. Jälleen hienoja applikointeja! Vaippojen ompelu on niin puuduttavaa, etenkin silloin kun on pula vaipoista, ei yhtään huvittaisi! Alkuun niitä oli niin hauska ommella, mutta nyt se on kyllä lähinnä pakkopullaa...

    VastaaPoista

Related Posts with Thumbnails