19.4.2011

* Illan pikatikit



Halusin kokeilla jo pitkään jotain hiharypytyspaitaa Eelle. 
Ottobreen 6/10 Ines tunika oli tämän pohjana.
Kaula-aukkoa leikasin vähän neliskanttiseksi, mutta ei ihan mennyt niinkuin halusin.
Lisäksi helmaan oli tarkoitus tulla enemmän ryppyä
 mutten ikinä osaa arvioida paljon sitä kangasta pitäisi olla.
Onkohan siihen olemassa jotain kaavaa??
Lisäksi tässä on kaavasta poiketen lyhyet hihat suht pitkillä hiharesoreilla.




Violetti- ja pallotrikoo Eurokangas ja vihreän resorin alkuperää en muista. 
Olisko ollut Nimanaa Ikasyriltä???
Koko on 92.
Leggareiden kaava oma.
Nyt sain sentään leggaritiukkuuden näihin :D





Teelle piti myös saada hattu kevääksi.
Mun on aina vaikea päättää ne värit. 
En seuraa sinänsä lastenvaatemuotia, 
joten väriyhdistelmät syntyy käytettävissä olevista vaatteista.
Tämän kevään värin päätti petroolit kumpparit ja Ikasyrin Folkloren turkoosi,
 joka minusta enemmän vaalea petrooli, kuosi.

Aikaisemmin Tee on hyväksynyt vain punaisen pipon 
mutta tämän sain markkinoitua käärmekuviolla kankaassa.
Kaava Kokalal.
Tykkään tästä kaavasta ja tavasta tehdä trikoopipo.
Mittoja muutin pojalle sopivaksi.

Sain hyvin piiloitettua värivirheet pipon nurjalla puolella.
Yritin jo Facebookissakin tästä kysellä kankaiden tulon jälkeen muttei kukaan vastannut.
Löysikö kukaan muu turkoosista Folklorestaan värivirheitä?

Itse löysin lähinnä reunasta ja keskeltä muutamia pienehköjä läpiasti värjäytymiä.
Ikasyr hoiti kankaan reklamoinnin niin mallikkaasti että oksat pois.
Mahtavaa asiakaspalvelua olen muutenkin saanut Ikasyriltä.
Entäs te?



Sävy hatussa on aivan ihastuttava.
Kolmiohuivin niistä tilkuista jotenkin vielä kokoan ja sitten on pala käytetty. 
Aluksi kuosi oli hiukan pettymys, koska oli niin pieni.
Mutta mitä enemmän kangasta katselen, niin sen ihanampi se on.





11 kommenttia:

  1. Ihana pipo. Nyt kaduttaa etten napannut tuota kangasta lapsimessuilta. Olisin säästänyt postarit :D

    VastaaPoista
  2. mä mietin koko sen lauantain kun kiertelin messuilla että otanko lisää vai enkö.. että tarviinko vai enkö.. en ottanut :D
    ehkä meillä ei pipoa, kaulahuivia ja t-paitaa enempää tarvita tätä samaa kuosia.

    VastaaPoista
  3. Voi miten ihana tuo Een setti! Tuo edellinenkin oli ihana. Tosi tyttömäisiä. :)

    VastaaPoista
  4. Onpa ihana setti ja kaunis pipokin kuoseineen! Pitäiskin kokeilla seuraaviin pipoihin tuota lisähalkiota tuonne päälaelle, tuo kyllä kivasti lisää istuvuutta.

    Ikasyriin olen ollut tyytyväinen minäkin - vähän jäi harmittamaan se "musta" velour jota tilasin joulun alla, kun se olikin tummansinistä.. mutta senkin olisin saanut palauttaa, joten senkin suhteen oikeastaan tilanne oli ihan ok. Pidin sen kuitenkin ja tein siitä muuta mitä alunperin olin ajatellut.

    VastaaPoista
  5. Ihania. Pipo varsinkin tosi kiva. Laitatko mulle muuten tilinumerosi s-postiin, niin maksan ne kankaat pikimmiten.

    VastaaPoista
  6. Miten teet nuo rypytykset ? Omissa kokeiluissa ne menee pilalle aina siinä vaiheessa, kun ompelen kappaleet kiinni toisiinsa, se rypytys niinkuin katoaa ja kohta vaan pussittaa :/ vaikka ohjeen mukaan muka omasta mielestä teen..

    Ikasyrin kanssa homma toiminut hyvin, harmittaa vaan kankaiden tajuttomat hinnat ja usein tilausta jättäessä jätänkin tilaamatta :D

    VastaaPoista
  7. Ihanan tyttömäinen rimpsuhelma :)

    Mulla samoin kuin Tiinalla jäi vähän kaivelemaan se "musta" velour, vaikka samoin olisin voinut sen palauttaakin. Ehkä pahoittelu olisi auttanut asiaa. Mutta muuten olen ollut aina tyytyväinen.

    VastaaPoista
  8. kiitos kommenteista.
    tiia: mä teen eka kahdella vierekkäisellä suoralla ommellulla tikillä.solmin ne päistään ettei rypytys katoa ja sitten ompelen saumurilla rypytys päälläpäin ja hitaasti avittelen samalla neulalla /sormilla ettei rypytys tosiaan häviä.

    muakin vähän noi kankaiden hinnat hirvittää.pitää kahteen kertaan miettiä mitä niin kalliista kankaista aina sitten ompelee ja että kankaan käyttää varmasti kokonaan ja järkevästi.

    VastaaPoista
  9. Kun tekee poimutetusta, niin nyrkkisääntö on, että se poimutettava kappale on puolitoista kertaa niin pitkä kuin kappale, johon sen kiinnitetään.

    Mä olen aina ollut tosi tyytyväinen Ikasyrin palveluun.

    VastaaPoista
  10. Saana: kiitti. Ehkäpä seuraava rypytys menee paremmin..

    VastaaPoista
  11. Ihanuuksia taas olet tehnyt.

    Ikasyr hoitaa kyllä tosi hyvin reklamaatiot.Jos siis reklamoitavaa on;)) Ei siellä samat tai samantyyliset kankaat ole sen kalliimpia kuin muuallakaan. Ihanat kankaat vaan on niin tyyriitä joka paikassa.

    VastaaPoista

Related Posts with Thumbnails