8.7.2011

* Liivihupparissa voi mennä lähes vuosi






Huh, olipas homma. 
Aloitin liivihupparin tekemisen vajaa vuosi sitten. 
Ekana oli tarkoitus saada siitä Teelle syksyksi lämmikettä. 
Ei mennyt suunnitelmien mukaan. Sitä tilitinkin muutama postaus taaksepäin.















 Mutta nyt se on valmis.
Pilvi, yksivärinen keltainen ja iiriksen laulu ovat Ikasyriltä.
Apilan tilasin Deerdotilta Ruotsista.
Resorikin taitaa olla Ikasyristä.






Vuoren polarfleece Eurokankaasta kuten myös napit.
Koko 128, mutta kavensin hiukan kun tuo käyttäjäkin on hoikka.
Mieleinen tuli.










Jos olisin tajunnut niin olisin tukenut koko napituslistan, enkä vaan ohjeen mukaisesti.
Ja ehkä mahdollinen seuraava voisi olla vetoketjulla 
koska koneessani on maailman manuaalisin napinläpisiksaksysteemi.
Ja Tee ei vielä ihan ymmärrä miten napit toimii.. 
Yritin valita ohjetta isommat napitkin juuri siksi että ne olisi helpompi avata ja sulkea.
Myös taskut olisi voinut tukea nurjalta koska mahtavat venyä aarteiden painosta. 
Tuo interlock on aikas pehmosta.
Tee toivoi tähän vuoren kiinnittämisen jälkeen avaruusolion kuvaa
ja piirsikin sen tänä aamuna vielä malliksi.
Ehkä sitten seuraavaan.
Tai voisihan sitä sellaisen irtomerkin tehdä 
ja silittää sen sitten kiinni ja ommella käsin..
Katsotaan nyt.


Lisäksi pakko hehkua kuinka hyvää palvelua sain Eurokankaasta
mennessäni reklamoimaan väärin leikattua kangasta. 
Sain pitää kankaan ja sain nuo napit hyvitukseksi. 
Myyjä työnsi napit pussiin ja tunkaisi ne kankaan väliin 
ja sanoi että mä kuittaan ne, ei tarvii maksaa.

9 kommenttia:

  1. Vau! Onnittelut urakan loppuunviemisestä! Ihanat kankaat ja ihana liivihuppari. Kannatti sinnikkäästi tehdä valmiiksi :)

    VastaaPoista
  2. Tosi hieno tuli! Pirteä!

    Yhdessä takissa näin kam-nepit laitettuna alempaan kerrokseen piiloon ja koristeeksi sitten ihan tavalliset napit. No tiukat KAM-nepit ei ehkä oo nekään kovin helpot lapsen vaatteessa?

    VastaaPoista
  3. kyllä se vetoketju on selkeästi helpoin. onneksi tuo nappilista ei ole maailman vaikein purkaa pois jos siitä tulee vaatteen SE vika.

    VastaaPoista
  4. Täytyy nostaa hattua sun sinnikkyydelle. Itse en varmaankaan saisi enää valmiiksi noin kauan kesken ollutta työtä.

    Olipas kiva, että sait hyvää palvelua. Minä ostin kerran Eurokankaasta pimennyskangasta, joka ei pimentänyt yhtään. Mitään ei hyvitetty, sain vain ostaa uuden pätkän pimennyskangasta
    -10% alennuksella. Kyllä sapetti!

    VastaaPoista
  5. Ihana huppari, kannatti tehä valmiiksi! (vaikka niitä keskeneräisiä töitä on ainakin tällä suunnalla haastavaa saada vietyä loppuun..)

    Kiva kuulla, että joku on saanut hyvääkin palvelua Eurokankaassa, itselläni on vain huonoja kokemuksia etenkin Helsingin keskustan EK:sta.

    VastaaPoista
  6. Aivan mahtava !! Todella pirtsakka :) Näin se sinnikkyys palkitaan.

    VastaaPoista
  7. ihana liivi,niin pirteä :) Ja tuo edellisen postauksen lehessä ollu sun suunnitelema paita on kyl huippu!!:)

    VastaaPoista
  8. Vuori, vuorin - kun puhut vaatteesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos selvennyksestä. mä en ole ollenkaan käsityöammattilainen niin minulla on sanasto täysin hukassa..

      Poista

Related Posts with Thumbnails