Näitä palkintoja on saatu odotella. Olen tosi pahoillani. Pitkään kesti ensin ompeluinspiraation hakemisessa ja sitten mallin suunnittelemisessa ja vielä valmistamisen aloittamisessa. Tosin sitten itse tekemisessä ei kestänyt kauaa ja siksi kuvatkin on aika surkeaa laatua kun siinä samassa flowssa halusin blogatakin nämä.. Eli kello 4 aamulla :D
Arvottiin siis kaksi vapaavalintaista sisustustyynyä. Toiseen kotiin toivottiin siskosten (leikki)huoneeseen tyynyä. Toiveena oli ettei olisi mitään yltiöprinsessaa tai kovinkaan retroa. Applikointi on tehty velourista ja muuten tyyny puuvillaa. Vetoketju sivussa. Sisälle sopii noin 40/45 x 40/45 tyyny. Päädyin sitten lopulta tällaiseen
k e t t u s e e n.
Ja sitten toiseen kotiin toivottiin jotain tyttären huoneeseen ja viininpunaista. Sisälle mahtui kaksi 35 x35 tyynyä. Yhteensä 300g täytettä. Applikointi velouria ja muuten tyyny puuvillaa. Vetoketju tässäkin sivulla.
Syntyi siis
o m p p u p o m p p u.




Onpas hienot! OE:n puolella katoin, että oot tehnyt kankaanpainannalla mutta nää olikin aplikoitu! Etenkin kettu on ihan eikä melkein miun makuun!
VastaaPoistaAurinkoista viikon alkua!
(sitä ainakin täällä pitää toivoa, tulee nimittäin vettä ja lämmintä on 12 astetta, plussalla sentäs)
Voi kuinka ne on suloisia!! 8)
VastaaPoistaOi vitsit ! Nää on kyl niin <3 Mulla on tuolla kaapissa (edelleen) se vanha 70-luvun sammakkopuuvilla, ja oon miettinyt miltäs se näyttäis jos tekisi tuonne Typyn huoneeseen siitä sellaisen sammakonmallisen lattiatyynyn (nurjapuoli sitä puuvillaa ja etupuoli sitten "oikea" sammakko. Tosin toteutus (plus tarkempi suunnittelu) hakee vielä aikaansa. :D
VastaaPoistaIhania tyynyjä! Ei mitään tusinakamaa.. :)
VastaaPoistaVoi miten ihanat tyynyt! :)
VastaaPoistaIhanat tyynyt :)
VastaaPoistaOi, tosi suloiset! Hyvää kannattaa odottaa ;)
VastaaPoistaIhanat tyynyt!
VastaaPoistaAi että täs taas on ideaa ja toteutusta kerrakseen :). Ja viitseliäisyyttä värkätä, vau!
VastaaPoista:D
VastaaPoistaOi että miten ihanat!
VastaaPoistaWAU!
VastaaPoistaTuleehan toi Kettunen meille, tuleehan? :)
VastaaPoistaKyllä se taitaa tulla :)
PoistaJopas on hienot tyynyt :)
VastaaPoistaHurmaavat!!! <3
VastaaPoistaTodella ihanat tyynyt! Tuo kettu on niiiin kaunis!
VastaaPoistaOnpa ihanat tyynyt!
VastaaPoistaKettu <3
VastaaPoistaHienot!
VastaaPoistavoi elämä kun toisilla noita ideoita (ja toitoa!) riittää - nää on kerrassaan mahtavia!!!
VastaaPoistaupeita !! :)
VastaaPoistaTänään tulikin paketti postissa - tyyny on aivan ihana ja väri ja tyyli aivan nappiin! Minä ja rv37-vielä mahassa-tytär kiitämme :)
VastaaPoistavoi,ompas kiva kuulla. Ja anteeksi vielä kerran että tässä nyt kesti :) Hyvää kesää ja loppuodotusta <3
PoistaNää on ihania <3
VastaaPoistaI-H-A-N-A-T. :D
VastaaPoistaIhania tyynyjä. Tuo kettu varsinkin on niin ihana!
VastaaPoistaTekisitkö ketun tilaustyönä meillekkin?
VastaaPoistakiitos tiedostelusta anonyymi. Tällähetkellä ompelen vain omille lapsilleni. Silloin tällöin teen vaihtareita. Niitä voi ehdotella blogini sähköpostiin suoraan. Osoitteen löydät tuolta yhteystiedoista.
Poista