20.5.2013

* Vanhassa vara parempi?

Ostin 2011 elokuussa Helsinkiläisestä kivijalkamyymälästä Husqvarna Sapphire Quilt 875 ompelukoneen. Olen siitä kertonut muutamaan otteeseen käyttäjän mielipidettä. Omasta mielestäni en ole ihan daiju koneiden kanssa ja ompelen aika paljon. Nyt ajattelin kertoa kokemukseni liki kahden vuoden tehokäytön jälkeen. Koneessa on kaikenlaista vikaa,samoja jopa mitä olen listannut aikaisemminkin. Ja jotenkin tuntuu että reilu tuhannen euron koneella ja sillä ikivanhalla metallisella mekaanisella koneella ei ole laadullisesti mitään eroa. Voisin jopa väittää että se metallikone oli paljon varmempi kaveri. Sillä pääsee mistä vaan ja se ompelee mitä vaan. Sapphire ei tee sitä. 
Kävin tilkkujen kanssa valittamassa koneesta noin parisen viikkoa ostosta. Myyjä oli sitä mieltä että vika on koneen ja tuolin välissä. Aika kivaa asiakaspalvelua. Ei tehnyt mieli mennä uudestaan. Tuntui ettei myyjä tiennyt oikeasti koneesta mitään ja sönkötti ihan turhia asioita. Raha kyllä viikko pari takaperin tuntui kelpaavan.

Näitä vikoja oli heti alusta lähtien: Kone nikotteli jopa ihan tavallisen kaksinkertaisen (eli paidan käänne) saumurisauman ylittämisessä. Niillä 200 koristeompeleella ei tehnyt mitään, koska joutui ompelemaan ne nurinpäin jotta se tikki olisi siedettävä. Ohuen kankaan ompeleminen on edelleen ihan tuskaa koska kone ryttää ne jokatapauksessa tai imee jopa sisäänsä. Leveän syöttäjän takia syöttö on todella epätasaista ja parhaiten se ompelee kahta joustamatonta lakanaa yhteen. Kuitenkin ensin on pitänyt säätää alalanka manuaalisesti toiseen kireyteen koska taas joustavia ei voi ommella samoilla kireyksillä. Koneen omat säädöt ja kankaan tunnistamisohjelmat ovat ihan kökköä. Paininjalka oli tehdasasetuksella niin kovalla että se venytti kaiken trikoon. En suosittele kenellekään sellaiselle joka ompelee mitään paksumpaa tai epätasaista. Farkkua ja nahkaa en usko koneen ompelevan. Puoli vuotta käyttöön oton jälkeen automaattinen alalangan katkaisu alkoi takkuamaan. Terät tylsyi ja se katkaisi ylälangan muttei alalankaa. Ja kaiken huippu on se että noin 3vk oston jälkeen täysin uudenveroinen kone menetti arvonsa puoleen ja minun olisi pitänyt maksaa monta sataa lisää jotta olisin saanut sen vaihdettua monta sataa halvempaan koneeseen. Voi kilinkilluttimet sentään. Seuraavan kerran kun ostan mitään niin muistan vaatia siihen vaihtotakuun. Siitä tämä myyjätär ei puhunut mitään. No eipä tietenkään kun asiakaspalvelu oli sitä luokkaa..

Käytin sitten viime vuoden marraskuussa konetta maahantuojan huollossa toisen liikkeen kautta. Kone tuli ihan ok kunnossa takaisin mutta liki samoin tein lankojen katkaisu alkoi tökkiä. Sitten katkesi ruuvi neulatangosta jättäen kaksoisneulan siihen paikoilleen. Nyt kone odottaa taas huoltoon menoa. Ihan hirvittävän ärsyttävä masiina.


Mutta kävin tänään hakemassa roskalavalta Singer Fashionmate 368 koneen. Punaisessa salkussaan sitä raahasin läpi kaupungin ja kotona puhalsin pölyt ja öljysin. Varovasti laitoin töpselin seinään. Ei räjähdystä. Sitten virta päälle. Ei vieläkään räjähdystä. Valot syttyi ja kone hurisi ja tikkaili puuvillaan ihan siistiä tikkiä.Vähän on jäykkä mutta ajattelin avata vielä sen kokonaan ja putsaa kunnolla.


Google tiesi kertoa että kyseinen kone oli erittäin suosittu toisen maailmansodan jälkeen 70-luvulle asti. Kone oli ensimmäinen kotikoneista joka pystyi tarjoamaan  koristeompeleita. Se oli suunniteltu toimimaan vaihdettavilla, mustilla muovisilla, levyillä jotka sijoitetaan koneen päällä olevasta luukusta. Koneen mukana ei tullut ikäväkyllä kuin yksi laatta mutta niitä saa edelleen ostettua. Myöskin ohjekirjaa voi selailla Singerin nettisivuilta. Hauska pieni kone täynnä paljon historiaa.



18 kommenttia:

  1. Hih! Minulta löytyy tuo samainen masiina, siis ikivanha singeri :)) On kyllä pölyttymässä varastossa, mutta en ole raskinut luopuakkaan. Kone muuten ompelee ihan mitä vaan ja kestää vuosikausia ilman huoltojakin, kokeiltu on. Käytettynä ostin verho-ompeluihin ja palveli tehtävässään vuosikausia.. Aika inhaa palvelua olet kyllä saanut uuden koneen kanssa..

    VastaaPoista
  2. Vanhoissa Singereissä on myös osia, joita ei voi enää korjata. Jossain vaiheessa aika jättää niistäkin, siis.

    Olen omani huollattanut ja vaihdattanut vaihdettavissa olevat osat. Koneen pitkä "tuumailu" ennen ompelemisen aloittamista alkaa enteillä lopun aikoja, mulle kerrottiin.

    VastaaPoista
  3. Vitsit, mikä löytö (tämä jälkimmäinen siis ;) ). Mulla on vanha metallinen Bernette-saumuri, jota en vastaavasta syystä uskalla vaihtaa uudempaan, vaikka se vähän kovaääninen onkin. Ihan varmasti saisin jonkun uuden sekundakappaleen, jonka kanssa sit sais taistella. Voimia taisteluun sinulle!

    VastaaPoista
  4. Minulla myös tuo vanha singer ja samaa sanon kuin Ansku että ompelee ihan mitä vaan, vaikka monta kerrosta farkkua ihan nikottelematta. Kauhean painavahan se on ,mutta eihän sitä siirrellä tarvitse usein.
    Marita

    VastaaPoista
  5. Tuon uuden koneen kanssa olisin kääntynyt maahantuojan puoleen. Siellä olisi voitu suhtautua toisin.

    Ja kyllä nuo vanhat Singerit ovat aivan ihania!! Itselläni sellainen oli, tosin siitä paukahti koko moottori: savu vain nousi. Ja jouduin uuden ostamaan. Ositn sellaisen halpis-koneen (? Noin 400,00€), vaikka aika paljon ompelenkin. Taitaa olla Eva. Jonkin ajan päästä alkoi sotkea kaikki langat ja vein sen liikkeeseen. Myyjä totesi, että nämä halvat koneet ovat aina huonompia. Niinpä, mutta kun se sama myyjä oli kehunut koneen vain pari kk aiemmin todella hyväksi kaltaiselleni ompelijalle. Tiedä näistä sitten.

    VastaaPoista
  6. Onkohan tää samanlainen kone, jonka mie löysin Lpr:n kontista. Jonka siis jätin sinne ja sen haki muuan muu ompelija. :D

    VastaaPoista
  7. Harmittavaa taistella koneiden kanssa :/ Singeri on komea peli kuitenkin! Mulla vastaava ikivanha husqvarna tekee vaika mitä koristeompeleita kanssa tuollaisten vaihdettavien levyjen avulla. 9v vanha husqy taas temppuilee silloin tällöin mutta joustavilla kankailla on siihen turvauduttava. Näissä vanhoissa koneissa ei taida olla paininjalan puristuksen säätöä ollenkaan? Toivottavasti uusi koneesi tulee kuntoon ja saat edes vähän vastinetta rahoillesi sen kanssa.

    VastaaPoista
  8. Siis itse alan olla tulossa siihen tulokseen, että Husqvarnaan en enää rahojani kolmatta kertaa tuhlaa! Ostin tuon Tribute 140M:n vuodenvaihteessa. Lähtöhintaa rakkineella oli jotain 650€ luokkaa, tosin maksoin siitä n. 500€.
    Kivoja herkkuja ovat mm. neulan langoitin (tosin kaksoisneulan kanssa sekin on tarpeeton) ja neulastoppi sekä nopeuden säätö. That´s it! Muuten ihan samanlaisia ongelmia, kuin mitä sinä kuvailit - tosin tässä ei juuri koristeompeleita ole.

    Aiempi 200€:n Viking H-Class E10 oli ihan yhtä hyvä - harmi vaan, että meni vaihdossa silityrsautaan (että harmittaa!!!)! Se meni itse asiassa paaaaljon paremmin resoreiden yli litteiksi ommellessa, tämä ei meinaa millään mennä mihinkään suuntaan!! Harmittaa TO-DEL-LA paljon, että en ostanut sillä samalla rahalla jotakin käytettyä Pfaffia! *lyö päätään seinään*

    Kyllä kaduttaa tuo ostos mutta mitään sille ei enää voi, sen kanssa on vaan elettävä, kunnes rahatilanne sallii Pfaffin tai vaikka Berninan oston....

    VastaaPoista
  9. Mulla on koneina vuoden 1954 singeri, sen 1960-luvulla valmistunut virkaveli ja 1980-luvun saumuri. Ompelukoneihin on mukana tullut kaikki mahdolliset helmankääntäjät, kanttinauhanpaininjalat, napinläpi-tarvikkeet, rypyttäjä-vekittäjä-paininjalka ja iso laatikollinen juurikin tuollaisia koristeommel-pylpyröitä. Ja mikä parasta, niihin molempiin on löytynyt myös käyttöohjeet pdf:änä. Toisesta maksoin 25€ ja toisesta 30€. Jälkimmäisessä on vakiona asetettu kaksoisneula ja siihen sopivat säädöt, joten toimii minulla "peitetikkikoneena".
    Välillä olen haaveillut uudemmista koneista, mutta kun nuo toimii kuin unelma ja ompelee oikeastaan ihan mitä tahansa ja sen lisäksi ohjekirjan avulla ne on täysin itse huollettavissa. Ja sitten on tullut luettua enemmän kuin yksi tämmöistä kertomusta, jossa uuden koneen ostanut palaa takaisin siihen vanhaan, koska se uusi ei vaan ole yhtään sitä mitä on toivonut. Ja siis juuri paljon ompelevat. Ehkä sellainen "hieno" kone toimii, jos sillä kääntää joskus vähän verhon helmaa tmv, mutta ei niillä oikein mitään muuta tee. Ikävä kyllä. Tai näin olen antanut itseni ymmärtää.

    VastaaPoista
  10. Voi harmin paikka nuo ongelmat uuden koneen kanssa. Mielettömän kaunis tuo vanha konekaunotar on <3

    VastaaPoista
  11. Äh, tosi kurjaa! :/ Koneiden kanaas tappeleminen on turhauttavinta ikinä!!


    Omat kokemukseni tuosta "uudesta" Aurora 450:stä on olleet tämän reilun kolme vuotta pelkkää myönteistä, ja kuten tiedät, sillä on ommeltu paljon ja kaikkea. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kanssa... mikä lie kirjoitushäiriö nykyään vaivaa.. varmasti vika on näppäimissä ekä minussa. ;)

      Poista
  12. Kiva lukea näitä kokemuksia, kun oma vanha (? 10v) janomeni tökkii ja rutisee siihen malliin, että uuden hankkiminen on edessä viimeistään jossain vaiheessa.

    VastaaPoista
  13. Vanhassa vara parempi. Minä mietin täällä uuden ompelukoneen ostoa ja olen taipumassa mekaanisen koneen kannalle....

    VastaaPoista
  14. Hei, sain juurikin tänään Singer 368, mutta mukana ei tullut ohjekirjaa. En myöskään löydä ohjekirjaa singerin sivulta. Löytyy vain maksullisia ohjekirjoja ympäri internettiä. Voisitko linkittää tähän sen niin pääsisin vähän tutkimaan:), kiitos:)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hei. olisko tästä apua: http://www.singerco.com/uploads/download/677_368.pdf

      Poista
    2. eli täältä löytyy kaikki singerin manuaalit: http://www.singerco.com/accessories/instruction-manuals

      Poista
  15. Minä olen täällä pähkäillyt, että mihinkä blogiin kirjoitin kyselyjä singeristä ja en meinannut millään löytää tätä enään. No syyhän siihen oli, että olen vieraillut muutamaan otteeseen blogissasi, kun googlen välityksellä olen etsinyt lastenvaate ompeluksia. Jotenkin vaan veivannut blogisi ohitse, kun "singeri blogin" tietoja etsin:). Parempi myöhään, kuin ei milloinkaan, joten kiitos sinulle tuhannesti avusta!! Nyt on ohjeet:). Tiedätkö muuten mistä kyseiseen markkiin saa ostettua mm. noita kiekkoja? Ja saako koneeseen kaksoisneulaa?

    VastaaPoista

Related Posts with Thumbnails