29.7.2013

* Tetra eli kummallinen kolmio





Koekappalesäkkituolini  sisältää kaksi vanhaa säkkituolia. Tetran sivu on n 90cm mittainen. Lapsikoon säkkituoli. Koska kankaan väri ei yksinään sovi mun mielestä meidän sisustukseen niin tein limepilkullisen raidan puuvillasta päälle ommeltuna. Mitään muuta jämäkkää puuvillaa ei yöllä talosta löytynyt kuin tätä tummaa petroolia. Kangas on ostettu alunperin verhokankaaksi. Ei ikinä päätynyt ikkunalle.







27.7.2013

* Heksagon



Maalasin kermanvalkoisen trikooseen Gutermannin kangasmaaleilla heksagoneja ja tein taas yhden muokkauksen Hoopsista. Tälläkertaa hihatkin tein ohjeen mukaan vaikka en siitä tavasta ja lopputuloksesta niin pidäkään.




















Koko paidassa 110/116 ja legsuissa 104 Cinnamon Ottobreestä. Legsujen lahkeita kavensin hieman ja tein ne ilman saumanvaroja.



24.7.2013

* Luke, I´m your father..






Ajattelin kokeilla seuraavaksi jotain uutta kaavaa pojalle. Koska hän on harteikas ja muuten sitten hoikka niin raglanhihaiset ei oikein istu hyvin. Nappasin uusimmasta Ottobreestä isompien paitakaavan nimeltään Linear. Vertasin sitä käyttämääni peruspaitakaavaan ja totesin että piirrän 134/146 kokoisen (leveys /pituus). Kaavassa hihat oli pitkät joten pätkäisin ne t-paitamittaan.

Tämä kangas on juuri sopivaa. Ei hassuja eläimiä tai hempeitä värejä. Mä tykkään koska poika tykkää. Muutenhan tämä on ihan peruspaita ja ei mitään ihmeellistä.. Muutaku tuo kangas..


Muoks. sovituskuvat.
Paita oli muuten hyvä mutta ihan himpusti liian pitkä. Seuraava siis ainakin tuon käänteen verran lyhyempi. Voin muuten suositella kyllä kaavaa. on leveydeltään sopivan kokoinen ainakin meidän harteikkaalle ja hoikalle pojalle.





23.7.2013

* Leppäkerttu






Hännätön, nenätön, karvaton ja korvaton mutta kuusi jalkaa on
 sekä takki napiton, pilkullinen, taskuton. Mikähän se on? 






Noshin ihanan murretusta oranssista raitajoustofroteesta sai kivan vuorettoman ja huputtoman hupparin.Mikäs sen oikea nimitys on?  Syksyä siis jo mietitään. Vetoketjun kävin ostamassa Eurokankaasta kun ei taaskaan ollut sopivaa pituutta omista varastoista.. Leppäkerttuapplikointi on velouria. Resori Lasten Metsolasta. Taskuja en laittanut nyt ollenkaan. Kokeilin, Ottobreen 1/11, Henri svetaritakin kaavaa koossa 104. Taisin tehdä ihan kaavan mukaan. Muuten ihan kiva mutten oli ihan himpuran työläs kohdistaa raitoja ja leppiksen osia yhteen. 


20.7.2013

* Timankia

Koska mä olen aika timankimimmi
ja tänään on mun syntymäpäivä ja tietokonetta on kiva kuljettaa mukana joskus.
Tein itselleni läppärin suojalaukun synttärilahjaksi.




Paksua oliivinsävyistä puuvillaa vuorena ja tilkkupaksuista puuvillaa päällä. Pilkullisten taustalle on silitettu tukikangas. Suojalaukun toinen puoli on tuota harmaata pilkullista kokonaan. Puuvillojen väliin ompelin kerrokset paksua fleeceä pehmikkeeksi. Sisällä on vielä väliseinä joka erottaa esimerkiksi piuhat tietokoneesta. Vetoketju Karnaluksista, puuvillojen alkuperää en muista. Koko noin 28 x 39 cm.





19.7.2013

* Hoopsistarallaa



Mäkin siihen hurahdin.
Lidlin tekstileimasimeen siis. Oli kiva. Kestää 90 asteen pesua pakkauksen mukaan. Katellaan että kestääkö meidän normiasteen eli 40ssä pesua.






Sitten olin ihan ällikällä lyöty. Tee suostui laittamaan päälle tekemäni paidan. Siis häh? Paita päällä jo toista päivää. Ottobreen peruspaita leveydeltään 140 ja pituus varmaan 146 tai sinnepäin. Seuraavaksi pitää tehdä taas yksi koko isompi koska minusta paita jäi vähän lyhyeksi. Kangas Käpyseltä Teemu Åken suuunnittelemaa Aurinkokuntajerseytä.. Hirmu ihanaa minusta.




Kikkailin hihan kanssa hieman tässä nahkattomassa bambissa. Täytyy sanoa että hiukan ihmettelin nähdessäni tämän sitten livenä että nyljetyltä näyttää. Vähän jos sävy olisi ollut ruskeampi niin ei olisi niin alaston. Tytölle tietenkin se on vaan ihana pinkki. Takana Stenzon nakun bambin värinen tähtijersey. Kaava Ottobreestä jota sitten pidensin reippaasti ja leveys 110. Tykkään hihakikkailusta.






Sitten tämä Znockin bambi. Tästä tein joskus Eelle pitkähihaisen. Tyttö kaivoi sen kaapista ja änkesi päälleen, liian pienen paidan. Eli uusi piti tehdä mutta mekkona. Tämäkin Hoops muokkaus koossa 110.
 Ines tunikan kaavaa käyttäen tein Eelle paidan koossa 110. Pallotrikoo Eurokangas ja resori Marimekon.





16.7.2013

* Sirkusnorsu etsii ystävää


Honey! I´m home!! 



Kesäloma maalla vietetty ja paluu arkeen luvassa. Ennen lomaa osallistuin ompeluryhmämme salaiseen vaateystävävaihtoon. Sain sitten tehtävän ihan viime metreillä.

Jännä homma oli. Muiden lapsille on aina hankala tehdä. Kävin vakoilemassa blogissa vähän tyyliä. Ajatus mitä tekisin vaihtui viikon aikana varmaan kolmesti ja loppujen lopuksi Jässikälle lähti paita johon applikoin ison tähden. Paidan kaava Ottobre peruspaita koossa 116 leveys ja 128 pituus. Punaraidallinen Jnyn ja pallon alkuperää en muista. Enkä muuten liiemmin valkoisen resorinkaan alkuperää.
Toivottavasti edes mahtuu päälle.


Jässikkä (poika) on n. 4,5v, vaatekoko n.116. Lempiväri on kuulemma turkoosi, niin ja punainen myös, mutta aika hyvin uppoavat kaikki värit. Jässikän "in juttu" taitaa nyt olla kaikissa vaatteissa tasku. Eläväinen, juoksevainen, laulavainen. Kovapäinen, ei kun siis oman tahtonsa ilmaiseva.



Mutta nyt itse asiaan.

Arvoin kauan sitten pehmoleluarvonnan voittajan. Nyt vasta sain tehtyä palkinnon. Pahoittelen tästä.

Norsu on noin 34cm korkea ja 42cm leveä. Maalattu puuvillalle Gutermannin kangasmaaleilla. Toisella puolen on reipasta keltaista Modan Pessy Printiä. Oli siis toivottu unileluksi sopivaa norsua vajaa 6 vuotiaalle pojalle. Pehmon voi pestä 40 asteessa, narukuivata ja lopuksi kannattaa möyhentää täytteet taas.













Sitten vielä yksi huppupyyhe vähän isommalle kylpijälle. 100x100 on pyyhekoko ja hupun koko 25x25 ja pyörstetty reuna. Hyvin sopii 135cm pikkumies tähän kääriytymään. Reunat on kantattu trikoolla ja siksakkia päällä.





6.7.2013

* Rakkaus on yksivärinen




Eilisillan pikaompeluhaasteena ompeluryhmässämme oli yksivärinen. Aikaa ommella on 2 tuntia. Kävin sitä varten ostamassa Eurokankaasta kivaa joustavaa puuvillaa jossa kaunis satiinimainen kiilto pinnassa. Mekon kaava on Ottobreen, 3/11, Lime Punch koossa 110. Jätin vuoren kokonaan pois ja kiireessä myöskin erikseen kaavaan piirretyt alavarat. Takana on piilovetoketju ja helmaan on ommeltu ohuen ohut, heleän vaaleanpunainen, satiininauha joka muodostaa sanan LOVE. Nauha kiertää koko helman ympäri.







Mekko on helmasta aika leveä mutta muuten vastaa hyvin kokoaan. Seuraavalla kerralla teen mekon kokonaan ilman saumanvaroja. Nyt jätin vain sivusaumanvarat pois. En leikatessa ollut ihan varma miten toteutan kädenteiden ja kaula-aukon huolittelun joten jätin pelivaraa. Samoin helmaan lisäsin kaavaan vielä 3cm kääntövaraa.







1.7.2013

*Kissanmuruja




Murun jaquard-neulospaloista Eelle kaksi liivaria. Vaaleanpunaisen kuosin nimi on Kittykitty ja punamustan Rokkikissa. Toisessa trikoohelma ja jättiricracia.. Resori myös Murun. Koko noin 104+. Ricracin lisäsin vasta ekan puistomatkan jälkeen kun helman ja mekko-osan väli selkeesti kaipasi jotain. Ricrac sopi siihen täydellisesti.













Majapuun autokorjaamotrikoosta kaverin pikkupojalle lippis. Toinen puoli kivasti murrettua vihreetä. Koko noin 49. Oli mukava laittaa pitkästä aikaa Unikuut- nimilappu hattuun. Sopi myös väreihin.









Related Posts with Thumbnails