9.1.2014

* NinjaGo!!



Parisen kuukautta sitten syksyllä Ompeluryhmämme osallistui Roosanauha-keräykseen ja minä lahjoitin sinne kaksi lahjakorttia. Tässä toisen, applikoinnin, lahjakortilla tehty paita.

Koska toiveena oli Legon Ninjago niin päätinkin käyttää silitysarkkeja. Arkit on tilattu Englannista. Prosessi oli vaikea koska lego-ukkelit on yksityiskohtaisia ja hankalia toistettavia minusta. Ja applikoimalla liki mahdottomia. Päädyin monien erilaisten kuvien jälkeen tällaiseen aika yksinkertaiseen kuvaan.


Kasvokuva on rakennettu keltaisesta, pronssin sävystä, valkoisesta, harmaasta ja mustasta silitysvinyylistä. Lisäsin vielä mustan ninjan merkin paidan hihaan jossa harmaata ja mustaa.





Tämä oli kyllä hankalaa ja haastetta riitti. Paidan kokokin vaihtui yhtäkkiä lennosta ja jouduin leikkaamaan uuden kankaan paitaan. Paidan koko noin 146. Kangas on mustaa ohutta Marimekon joustocollegea ja harmaata napakkaa suht paksua trikoota jostain. Resori Ikasyriltä. Paitaan jäi kohdistussilityksestä vekki etukappaleelle. Toivottavasti se lähtee seuraavassa pesussa pois.

Toivon että tämä kestää pesua. Pesuohjeeksi antaisin 40 astetta samansävyisten kanssa nurinpäin käännettynä. Ei rumpukuivausta. Ja jos pesussa tai käytössä näyttää siltä että irtoaa niin kuvaa voi korjata silittämällä leivinpaperin läpi noin 2½ palluran lämpötilalla.




26 kommenttia:

  1. Tää on tosi magee! Saaja on varmasti tosi iloinen! Mä/ meijän poitsu ainakin ois! Väriyhdistemät on kivat, ja kuvat hienot & tarkat. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos. onhan tää aina jännää kun ei voi ikinä oikein tietää mikä toisia miellyttää ja mikä ei.

      Poista
  2. Ohho. No nyt minäkin ymmärrän ne vinyylilevyt. Hieno tuli!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos :) kyllä tässä pitää vielä harjoitella ja tekniikkaa hioa.

      Poista
  3. Hieno! Tätä ei sovi pojalle näyttää, kun meillä vongutaan uutta Ninjagopaitaa. Eilen kikkailin yksinkertaista kuvaa noilla arkeilla ja hermot meni totaalisesti. Ei pysty ymmärtämään, miten voi tarranleikkuu olla niin vaikeaa =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Se on kyllä yllättävän vaikeeta. Vähän erilaista ku applikoinnin kankaiden leikkuu. Tässä saa olla ihan tosi tarkkana. Applikoiden voi vähän sitten tikilä pelastaa ja korjailla.

      Poista
  4. Wow - how cool is it?!!! Greatings and - late - a happy new year
    from
    aennie

    VastaaPoista
  5. Ompa hieno,tosi taidokas kuva :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Ihan lähitarkastelua se ei kestä kyllä mutta parempaan en nyt pystynyt. :)

      Poista
  6. Upee. Mulla on ollut suunnitelmissa tehdä pari yksinkertaista pipoa. Yksi pipo, jonka ompelin on saamallaan ollut niin kovassa käytössä, että olisi tarve uudelle. Silitysarkkeja en ole kokeillut... Paljonkos tuollaiseen kuvioon maksaa arkit arviolta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikea sanoa. Mä tilasin isoja arkkeja Englannista jolloin yhden ison 33x50 arkin hinta tuli noin 2euron luokkaa.. Kimppatilaus tehtiin joulukuussa. Varmaan puolen kuun tienoilla on postaus arkeista.

      Poista
  7. Minulla on vielä arkit kokeilematta vaikka kaapissa jo ovatkin. Luulin homman olevan helppoa... täytyy siis aloittaa ihan yksinkertaisesta kuviosta. Applikoinnissa voi tosiaan vähän paikkailla tikkauksilla. Vaan tosi hieno tuosta paidastasi kyllä on tullut!

    VastaaPoista
  8. Upea. Tokaluokkalainen just totesi, että tuohan on ihan just oikean ja aidon näköinen. :) Pakko kokeilla noita silitysarkkeja, kun vielä en ole saanut aikaiseksi.

    VastaaPoista
  9. Tää on upee! Seuraavan arvonnan palkintohan vois olla silityskuva johonkin vaatteeseen ;) (älä suotta mieti että oliko toi hullu tosissaan, en mä ollu :D )

    VastaaPoista
  10. Siis aivan käsittämättömän hieno!

    VastaaPoista
  11. Hieno paita!
    Olisi ollut hieno nähdä samainen kuva applikoinnilla tehtynä..

    VastaaPoista
  12. Aivan ihana, niin tarkasti tehty!

    VastaaPoista

Related Posts with Thumbnails