27.2.2014

* Kultakolmio vs Karvakolmio




Kankaanpainon kurssilla kokeilimme eilen alumiinifolion ja Flock nukkahuovan painamista tekstiilille. Koko ilta meni miettiessä ja suunnitellessa ja sain aikaan vähän suttua ja vähän kimallusta.






Vedin tekemäni seulan läpi kankaalle Serivärin Melting Base lämpöliimapastan. Eka kuvio levisi ihan rumaksi. Toka onnistui. Kolmas myös ja neljäs oli ihan fiasko. Eli 50-50. Ei sitten mene aina suunnitelmien mukaan, ei.. Koska ne huonoimmat asettuivat sopivasti vierekkäin niin päätin kokeilla nukkaa siihen sitten. Ei voi mennä pahemmaksi ainakaan. Alunperin halusin siis kaikki neljä kolmiota kullanväriseksi  ja tehdä niistä paloista isohkon kukkaron, mutta koska näin ei tapahtunut niin päätin tehdä toisin. Lisäksi meillä oli kokeiltavana vain syvän sinistä Flock nukkahuopaa ja en pidä kovin sinisestä väristä niin joten ei haitannut.















Mutta kultainen alumiinifolio onnistui yli odotusten. Koska tietenkin olin ottanut vain pienet palaset tätä kangasta mukaan, niin kukkarolle ei voinut tehdä uutta toista puolta. Aikakin loppui.

Kotona sitten aikani pyörittelin kultakolmiota käsissäni ja päätin tehdä pienen rannehihnallisen pussukan. Vai onkohan tämä käsilaukku kuitenkin?




1 kommentti:

  1. Ihana pussukka. Tosi kaunis tuo kulta. Kuullostaa tosi mielenkiintoiselle kurssille. :)

    VastaaPoista

Related Posts with Thumbnails