28.10.2014

* 5- vuotias!



Blogini on jo viisivuotias. Aloitin viisi vuotta sitten ajatellen että jonnekin niitä kuvia töistä on kiva saada talteen. Niin harrastuksien kuin työjuttujujenkin. En ollenkaan käsittänyt kuinka koukuttavaa bloggaaminen voi olla. Ja kuinka mukavaa on ollut. Blogi on muuttanut muotoaan vuosien aikana mutta niin olen minäkin. Lapset ovat kasvaneet ja mäkin oon taas koulussa. 

Kuitenkin suurin kiitos tämän blogin olemassaolosta kuuluu teille, lukijani. Iso osa tätä blogia olette te. On ihanaa saada vastakaikua ja kommentteja. Haluankin nyt kiittää teitä kuluneista vuosista ja arpoa kaksi kaavalehti Burdan tutustumispakettia. Eli kahdelle voittajalle lähtee omat, 4 lehden, tutustumispaketit.

Vaikka kovasti haluaisinkin arpoa myös jotain valmistuotetteita niin ikäväkyllä olen niin kiireinen koulun kanssa että niiden valmistamiseen menisi ihan liian kauan aikaa. Lupaan kuitenkin arpoa myöhemmin jotain omatekemää. Ja viimeistään keväällä teemme koulussa kankaita jolloin voisin tietenkin niistä tehdä valmiita tuotteita. Kaikenlaisia toiveita muutenkin kuosien ja muittenkin tuotteitten kanssa saa heitellä.

Arvonta on voimassa 28.10-15.11.2014. 
Voit saada yhden arvan vastaamalla kysymykseen tähän postaukseen. 

Millainen mielikuva sinulla on kaavalehti Burdasta?

Jätä muista selkeästi erottuva nimimerkki sekä yhteystiedot. Ilman nimimerkkiä tai yhteystietoja jätetyt kommentit poistetaan. 


Voittajaan otetaan niiden jätettyjen yhteystietojen avulla yhteyttä ja jos hän ei viikkoon arvonnan tulosten julkaisemisesta vastaa niin arvon uudelleen.
Huomioithan että blogissani on käytössä kommenttien tarkistaminen ja kommentit eivät ilmesty realiajassa. 

Burda tarjoaa arvonnan aikana lukijoilleni tutustumispakettina 4 numeroa hintaan 24e. Tarjouksen saa lähettämällä sähköpostia suoraan Burdan toimitukseen otsikolla "Unikuun terapiahuoneen lukijatarjous" Sähköposti on marianne.koskimies@burdastyle.fi. Ilman mainintaa blogistani, tarjousta ei voida antaa.

88 kommenttia:

  1. Mukana arvonnassa! Miellän Burdan suht trendikkääksi, mutta ajattomaksi lehdeksi. Yhden kerran olen Burdan kaavaa kokeillut :)

    VastaaPoista
  2. Onnea blogille! Burdassa on mielestäni inspiroivia, erilaisia vaatteiden kaavoja. Mielenkiintoisia leikkauksia ja muotoja vaatteissa. Nuorekas voisi myös sanana kuvata lehteä. hannannamit@gmail.com

    VastaaPoista
  3. Burdan kaavat ovat muodikkaita ja usein muokkaamattomina oikein hyviä

    T:Emmi (laiska ei jaksa kirjautua)

    VastaaPoista
  4. Onnea vaan! Yhtä kauan ollaan täällä pyöritty:)
    Nuorena ompelin itselleni paljon vaatteita. Se oli aikaa ennen halpisketjuja;) Silloin oikeastaan ainoa kaavalehti, jota käytin, oli Burda (silloin saksaksi). En ole vuosiin sitä ostanut, koska olen pääasiassa ommellut lapsille. Olisi toisaalta mukava taas Burdaankin tutustua uudelleen, varmaan on lehti vuosien aikana muuttunut.

    VastaaPoista
  5. Onnea 5-vuotiaalle =) Burdasta ensimmäisenä mieleen tuli hieman sekavat ja tiheät kaava-arkit ja naiselliset mallit. Kymmenisen vuotta sitten tuli Burdan kaavoilla ommeltua, mutta sen jälkeen on lehti kyllä väistynyt lastenvaatteiden viedessä mukanaan. Olisi kiva pitkästä aikaa tutustua, millainen lehti on nykyään. porkkanatarha (at) gmail.com

    VastaaPoista
  6. Onnea viisivuotiaalle! Itse olen seuraillut tuotoksiasi vasta lyhyemmän aikaa, mutta hiljalleen on tullut selattua myös vanhempia postauksia. Olen tykännyt sekä ompeluksista, että erityisesti kangaskuosien suunnitelmista ja saanut paljon inspiraatiota omiin väkerryksiin.

    Osallistun mielelläni myös arvontaan, sillä minun mielikuvani Burdasta on vuosien takaa, jolloin mielestäni kaavat oli suunniteltu vanhemmille ihmisille ja ne olivat vaikeasti toteutettavia ja hieman vanhanaikaisia. Ehkäpä nyt sopisin paremmin kohderyhmään?

    VastaaPoista
  7. Minulla oli mielikuva että aika tylsä ja vanhemmalle väelle suunnattu... kunnes tartuin lehteen ja selasin ja olisin halunnut ommella tuon ja tuon ja tämänkin vielä. Että sillä viissiin ;)

    VastaaPoista
  8. Olen tutustunut vain englanninkieliseen Burdaan ja siellä oli tosi kivoja ja monipuolisia vaatemalleja. Kaavat olivat vain niin haastavia piirtää ja ohjeet englaniksi, että toteutus on jäänyt vain yhteen vaatteeseen :)

    VastaaPoista
  9. Mielikuvani Burdasta: Toisinaan hyvin omituisia malleja, toisaalta myös kekseliäitä. Ohjeet yleensä todella epämääräisiä ja suomenkielisessä versiossa välillä huonosti käännettyjä. Kaiken kaikkiaan kuitenkin siinä määrin kiinnostava että ostan useita irtonumeroita vuodessa.
    Ja onnea muuten blogille! :-)
    (pirkko.kriikku at gmail)

    VastaaPoista
  10. Synttäriä!
    Burda on ollut jo 80-luvulta saakka käytössä kaavalehtenä ja edelleenkin on suosikkejani.

    VastaaPoista
  11. Onnea 5-vuotiaalle blogille! On ollut kiva seurata tekemiäsi töitä, tosi taitava ja kekseliäs olet! Mielikuva Burdasta on melko monimutkaisia kaavoja, erityylisiä, kuin itse tykkään tehdä, mutta tämä on tosiaan ihan mielikuva, en muista milloin olisin viimeksi kyseistä lehteä selannut. pipsa83@gmail.com

    VastaaPoista
  12. Onnea blogille! Burda on mielestäni tyylikäs, naisellinen ja sisältää paljon kaavoja. Kerran olen irtonumeron ostanut.

    VastaaPoista
  13. Muodikkaita ja keskieurooppalaisia vaatteita. Pitkään aikaan en ole kyllä seurannut tuota lehteä. Kiva ois tutustua!

    VastaaPoista
  14. Onnea viisivuotiaalle :)
    Minulle Burdasta tulee mieleen tyylikäs

    VastaaPoista
  15. Burda on naistenvaatelehtien ehdoton suosikkini. Tyylikäs ja monipuolinen. Tykkään, kun malleja on sekä helppoja että haastavia ja kaikkea siltä väliltä. Burdan juhlavaatteet ansaitsevat aivan erityismaininnan.

    Onnea viisivuotiaalle! Tämä oli ensimmäisiä ompelublogeja, joihin tutustuin.

    VastaaPoista
  16. Burda-kokemukseni rajoittuu yhteen kaavaan, mielikuva lehdestä on hieman epäkäytännöllinen. Toivottavasti se on väärä käsitys. Onnea viisivuotiaalle blogille!

    VastaaPoista
  17. Minun mielikuvani mukaan Burdassa on tyylikkäitä ja astetta haastavampia kaavoja.

    Kiitos blogista, itse olen ollut säännöllisen epäsäännöllinen kävijä blogin alkupuolelta. Tykkään siitä, miten blogisi on elänyt omien elämänvaiheittesi mukaan pysyen kuitenkin koko ajan kiinnostavana ja inspiroivana :)

    VastaaPoista
  18. Onnea 5-vuotialle :-)! Paljon olen lehtiä lueskelleut, mutta mitään en ole vielä kaavoista tehnyt. Keskitasoa parempi lehti.

    VastaaPoista
  19. Onnittelut erinomaiselle blogille! Tänne on kiva tulla katselemaan ja lukemaan päivityksiä.

    Burdassa on kauniita vaatteita, leikkaukset ovat muodikkaita ja kankaat todella hyvin mietittyjä niin, että ne sopivat asun malliin. Löytyy sekä yksinkertaisempia, että monimutkaisempia malleja. Miinuksena täytyy sanoa, että kaavoja on joskus hankala jäljentää, koska kaava-arkit on niin täynnä.

    VastaaPoista
  20. Onnea 5v blogille!

    Burda on mielestäni mielenkiintoinen ja tyylikäs, paljon erilaisia toteutuksia ja malleja. Osa miellyttää paljonkin, osa on täysin oman tyylin ulkopuolella.

    VastaaPoista
  21. En muista olenko tehnyt Burdasta vielä mitään, mutta jotenkin miellän sen tyylikkäämmäksi kuin vaikka SK. Muistaakseni kaava-arkki oli vain painajainen Ottobren jäljiltä! :) Onnea blogillesi!

    VastaaPoista
  22. Onnea 5-vuotiaalle! Burda ei ole ollenkaan tuttu lehti, siksipä olisikin niin mainiota voittaa tutustumispaketti ja viettää heti uuden tuttavuuden parissa! :)

    Sanni / sanninnas@hotmail.com

    VastaaPoista
  23. Jotain olen ommellutkin lehdestä, viimeksi muistaakseni pipon. Mielikuvani on, että Burdan kaavat ovat vaativampia kuin muiden lehtien (paitsi se tekemäni pipo) ja että joustamattomat kankaat ja Burda liittyvät yhteen usein.

    Onnea viidestä vuodesta! Ihan mainio ikä ja määrä bloggauksia!

    VastaaPoista
  24. Onnittelut!
    Mielestäni Burda on melko toimiva, olen useamman vaatteen kaavoilla tehnyt. Joskus istuvuuden vuoksi joitakin muutoksia joutuu tekemään, mutta niinhän on aina: kaikki eivät ole saman muotin mukaisia :) Mallit ovat kauniita ja mielestäni todella muodikkaita. -Minna

    tominna@windowslive.com

    VastaaPoista
  25. Onnea viisivuotiaalle! Ei ole kokemusta muuta kuin kaverin lehteä muutaman kerran selailleena, ja minusta vaikutti todella tyylikkäältä ja oli moneen makuun sopivia malleja. :)
    sopeutuja(at)hotmail.com

    VastaaPoista
  26. Onnea viisivuotisesta taipaleest! Burdan kaavoja löytyy joka lähtöön. Mielestäni ne ovat riittävän selkeitä ja tarkkoja, joilla tämmöinen vähän vähemmänkin ompeleva selviytyy hyvin.

    VastaaPoista
  27. Kansikuvan perusteella usein ajattelin, että sisältö on pelkkää aikuisten "business"vaatetta mutta onpa kannattnut kurkistaa hieman pintaa syvemmälle. Onhan sieltä muutakin löytynyt. Mutta ei mitään kotiverkkareita kylläkään. Onnea viidelle vuodelle!

    VastaaPoista
  28. Onnea! Burdasta on löytynyt vuosien varrella hyviä kaavoja. Hyväksi todettu lehti siis. Mukana arvonnassa.
    paperitypy ät hotmail.com

    VastaaPoista
  29. Onnea 5 vuotiaalle blogille. Kamala miten nopeasti aika menee. Olen sinun ihania saavutuksia seurannut alusta alkaen. Burdassa on tosi monesti tosi kivoja vaatteita ja ihanaa, kun meitä pitkiäkin muistetaan pitkien ihmisten kaavoilla.

    VastaaPoista
  30. Onnea!
    En ole koskaan burdaan tutustunut. Mutta mielikuva on aikuisen naisen tyylinen lehti. Ehkäpä sellainen city-ihmiselle sopiva :)
    jaasan13(at)gmail.com

    VastaaPoista
  31. Ensimmäisen kerran Burdaan tutustuin yläasteen käsityötunnilla ja muistoihin porautui erityisesti lehden kaava-arkki. Moniin vuosiin en ole Burdaa selaillut, mutta toivottavasti kaava-arkit ovat vähän...hmm... väljentyneet ja selkiintyneet :) ?

    VastaaPoista
  32. Onnea 5-vuotiaalle! Burdasta löytyy naisellisia kaavoja, joissa on usein jokin juju. Ehkä välillä liiankin tyylikkäitä asuja omaan käyttööni, mutta monta kivaa kaavaa olen joukosta löytänyt. :)

    VastaaPoista
  33. Minulla on kyllä hyvä mielikuva Burdasta, sen mitä oon niitä kaavoja ehtinyt kokeilla niin tosi toimivia. Ja siinä on yleensä vähän freshimpiä ideoita kilpailijoihinsa verrattuna :)
    Onnea viisveelle!

    VastaaPoista
  34. Onnea viisivuotiaalle!

    Burdasta tulee mieleen tyylikäs nainen joka tietää mitä tahtoo ja osaa sen toteuttaa Burdan ohjeilla.
    Olen ensimmäiset aikuisen vaatteeni tehnyt aikoinaan Burdan kaavoilla.

    VastaaPoista
  35. Paljon Onnea 5-vuotiaalle!
    Burdasta minulla on sellainen mielikuva, että ohjeet on melko vaikeita, mutta tosi kivoja.
    amto@suomi24.fi

    VastaaPoista
  36. Onnea blogille!
    Burdassa on paljon kivoja kaavoja mutta kaava-arkit ja ohjeet ovat melko sekavia.

    VastaaPoista
  37. Hyvin vähäinen kuva, koska olen ommellut vain yhden vaatteen Burdasta, mutta olen kuullut hyvää.

    VastaaPoista
  38. Miellän Burdan nykypäivässä olevaksi, klassisia ompelumalleja sisältäväksi lehdeksi. Kokeileppa kuosiin joskus taivaanrannassa talvisina iltoina olevaa lilaa ja oranssia. Se voisi olla päheä yhdistelmä:)

    VastaaPoista
  39. Onnea 5-vuotiaalle!
    Burdassa on minulle ollut ohjeet sellaisia, että minäkin olen jopa osannut niistä ommella.

    VastaaPoista
  40. Onnea blogillesi! Burdasta olen löytänyt aina joskus kivoja kaavoja, useimmiten mallit eivät kuitenkaan ole olleet ominta tyyliäni. Kiva lehti kuitenkin selailla! loytoni(at)gmail.com

    VastaaPoista
  41. Minä olen vuosien varrella ommellut Burdasta paljon, säännöllisesti selaan uusimman numeron aina lehtihyllyssä. Tykkään lehdestä, sillä siinä on myös vaativampia ja erikoisempia ompelujuttuja :)

    VastaaPoista
  42. Onnea blogille synttäreiden johdosta! Mä olen burdasta ommellut tähän mennessä tosi vähän. Vaatteet näyttää kuitenkin tosi hyvältä, tyylikkäitä ja ajassa mukana hienosti kulkevia. Sitten kun alan itselleni ommella vaatteita enemmän, niin varmaan tulee enemmän Burdan kaavojakin käytettyä.

    VastaaPoista
  43. Onnittelut blogille! Burda on minulle aika etäinen, pari kertaa olen selaillut lehtiä. Äkkiseltään saa vaikutelman melko business-henkisistä vaatteista ja muutenkin vaativimmista jutuista.

    VastaaPoista
  44. Onnea viskarille! =)
    Burdasta tulee mieleen keskieurooppalainen tyyli, toisaalta trendikäs, toisaalta ajaton.

    VastaaPoista
  45. Onnea viiden vanhalle!
    Burdasta minulla on sellainen käsitys, että se on tosi muodikas. Siellä ei ole kaavoja säkkimäisiin vaatteisiin, vaan sellaisiin, jotka ovat sillä hetkellä muodikas. Ja että lehti on monipuolinen naistenvaatelehti.

    VastaaPoista
  46. Onnea blogille! Burda on mun mielestä trendikäs, mutta kaavojen viivaviidakko ahdistaa. Aika vasta tosin jäljensin teinilleni Burdasta puseron kaavan.

    VastaaPoista
  47. Onnea 5-vuotiaalle blogille :) Burdasta on aika hatara mielikuva. Yhden lehden olen tässä äskettäin ostanut enkä ole siitä vielä ehtinyt mitään ommella. Laiskana kaavanpiirtäjänä olen ollut aika laiska hankkimaan kaavalehtiä, joten sillä saralla voisi aktivoitua, josko alkaisi niitä miellyttäviä kaavoja löytymään.

    VastaaPoista
  48. Onnittelut blogin vuosipäivästä :)

    Burda-lehdestä minulla on mielikuva, että kaavat ei ole ns. tavan ihmiselle, jos verrataan Ottobrea. En ole koskaan kylläkään ostanut ytään Burdaa, varmaan sitten selaillut jossain, vai liekö luonut mielikuvani ihan tyhjästä. En tiedä. Mutta siis yhtäkaikki, olen mieltänyt, että ei ole minun juttuni. Eli hyvin mielenkiinnolla osallistun arvontaan ja jos sattuisikin arpaonnea, niin näkisin onko mielikuva oikea :D

    VastaaPoista
  49. Onnea viisivuotiaalle! Burdassa on nykyän paljon malleja ja istuvuuskin on kohdillaan! Kiva kun ilmestyy taas suomeksi.

    VastaaPoista
  50. Arvontaan mukaan, ja onnea vuosipäivästä! =)
    Trendikkäitä kaavoja, ja koot sopii myös pienemmille aikuisille. Oon kirjastosta lainaillut silloin tällöin, ja tilausta harkinnut.

    EEEEEEE

    VastaaPoista
  51. Onnittelut viisivuotiaalle! :)
    Pari Burdaa joskus ostanut, kun sattunut kiva kaava tulemaan vastaan. Usein kaavat ovat minun makuuni vähän liian hienoja. Mielenkiinnolla kyllä lehteen tutustuisin.

    VastaaPoista
  52. Paljon onnea sinulle ihanasta blogistasi. Burda-lehti on minulle oikeinkin tuttu, sillä se tuli minulle pari vuotta. Työkiireiden vuoksi lopetin sen, mutta nyt olen taas ostellut välillä irtonumeroita ja lainannut kirjastosta. Kyllä siinä on mukavia malleja ihan tavallisillekin ihmisille. Mukavaa pyhäinpäivää!

    VastaaPoista
  53. Tietysti unohdin s-postin: klaara49@luukku.com. Ethän hylkää kommenttiani!!!

    VastaaPoista
  54. Onnea blogille!
    Burdasta ei ole vielä kokemuksia, olisi mukava päästä tutustumaan ;)

    maimyx@gmail.com

    VastaaPoista
  55. Onnittelut blogillesi! :)

    Burda on muuttunut modernimmaksi vuosituhannen vaihteesta kun ensimmäisiä kertoja lehteen tutustuin. Jo silloin tuli ommeltua aina jotain lehdestä niin kuin nytkin. Kaava-arkki on vähän haastava mutta muuten hyvä lehti :)

    Oiska

    VastaaPoista
  56. Onnittelut!
    Burdasta löytyy sellaisia toimisto- ja juhlavaatteita. Koot ainakin muutamia vuosia sitten oli aika lyhyitä, tai lyhyille löytyi hyvin. Olisi kiva jos löytyisi pitkillekin.

    VastaaPoista
  57. Onnea!
    Rehellisesti myönnän etten ole koskaan kokeillut burdan kaavoja. Olen saanut lehdestä kuvan että olisi joko juhla- tai jakku vaatetta. Taidankin tänään käydä kaupassa hieman selailemassa lehteä :)
    Mukana arvonnassa siis. maijawesterberg@hotmail.com

    VastaaPoista
  58. Kerran olen Burdaa selaillut ja vaikutti trendikkäältä lehdeltä. Olisi kiva tutustua paremmin :) t. Varastossa ompeleva :D
    emma.karppinen@ovi.com

    VastaaPoista
  59. Minun mielikuvani burdasta on se että vaatteet on tätimäisiä.. jotenkin mallit on semmoisia ettei käy mielessäkään itelle tehhä tai jos malli onkin kiva niin kangasvalinta on semmonen etten osaa sitä malliakaan kivana nähä. Ainut mitä oon burdasta ikinä tehnyt oli se rypytetty raitapaita muistaakseni 1/14 lehdestä, mutta sitäkään en olisi lehtikuvan perusteella tehny, vaan tykästyin vasta kun näin muiden tekemiä versioita paidasta.
    Pitäisi kai tutustua lehteen enemmänkin, josko sieltä löytyis muutakin kokeiltavaa.

    VastaaPoista
  60. Burda on mulla jäänyt jostain syystä kokonaan vieraaksi, olisipa mukava päästä tutustumaan.

    VastaaPoista
  61. Burda on minusta melko moderni lehti. Enemminkin voisi testata niitä kaavoja.

    VastaaPoista
  62. Burda on mielestäni trendikäs ja ajaton lehti. Samoja kaavoja voi käyttää vuodesta toiseen. :)

    VastaaPoista
  63. Onnea viisivuotiaalle! Burda on ollut tuttu lehti jo kauan ja löydän yhä muodikkaita ja toimivia malleja 10 vuoden takaisistakin lehdistä. Mielestäni kaavat uusiutuvat tarpeeksi, eli täsmälleen samoja malleja näkee harvoin. Kaavat ovat helposti muokattavissa ja toimivat loistavasti inspiraation lähteenä. Tykkään!!

    - Anu

    VastaaPoista
  64. Minun mielikuvani Burdasta on trendikäs ja tavallaan "plain" - mallit laittaa usein oman mielikuvituksen liikkeelle. Viime syksynä Suomen painoksen julkaisuaikataulu jäi vähän ihmetyttämään, mutta en ole seurannut, ovatko skarpanneet.

    VastaaPoista
  65. Burda on monipuolinen kaavalehti, jossa on ompeluhaastetta eritasoisille ompelijoille. Mallit ovat moderneja. Kaava-arkilta jäljentäminen vaatii todella tarkuutta eikä silmät saa karsastaa.

    VastaaPoista
  66. En ole 15-vuoteen ommellut burdasta,olisi mukavaa päästä tutustumaan lehteen uudelleen.
    ooti-suomi24.fi
    NiNNa

    VastaaPoista
  67. Montaa kertaa en ole burdan kaavoilla ommellut, mutta ensimmäinen sana joka mieleen tuli, oli hienostunut. :) iippana iida.hamalainen@luukku.com

    VastaaPoista
  68. Onnea! Ja burda minulle ihan vieras, kun untuvikko olen vielä aikuisten vaatetusompeluissa..

    VastaaPoista
  69. Vaatteiden ompelun aloitin jo teinityttönä ja siitä on KAUAN! Silloin ei ollut kuin kaksi kaavalehteä, joista toinen oli Burda. Kymmeniä vaatteita olen vuosien saatossa Burdan kaavoilla ommellut. Kaikista kokeilemistani kaavalehdistä on Burda paras.
    Ompeleminen on vähän hiipunut, mutta edelleen selaan mm. Burdaa ja löydän usein toteuttamiskelpoisia ideoita. En vain oikein "saa änttiini" enää, eikä niitä uusia vaatteitakaan tarvitse niin paljon. Minulla kun on kovin klassinen maku ja väriskaala (lue: musta, harmaa, valkoinen, beige) ja kokokin on pysynyt suunnilleen samana, niin käyttökelpoisia vaatteita on kaapit täynnä...
    T. Ailakki
    ailasto@hotmail.com

    VastaaPoista
  70. Burdasta löytyy tyylikkäitä arki vaatteiden kaavoja sekä juhla-asuja. Loistava lehti!

    VastaaPoista
  71. Onnea 5 vuotiaalle!

    Burdan kaavat ovat mielestäni naisellisia ja pitkälle sopivia. Muutaman olen nyt tehnyt ja hyviä olleet. Ja hienoja juhlavaatteita on monesti.

    VastaaPoista
  72. Onnittelut! Burdan kaavoja en ole käyttänyt, olisi varmasti mielenkiintoista tutustua, mielikuva on 'tyylikäs'.
    T.Pirkkis

    VastaaPoista
  73. Mielikuvani Burdasta on sellainen tyylikkäiden ja hieman erikoisempien vaatteiden lehti. Olisi mukava tutustua siihen hieman paremmin =)

    VastaaPoista
  74. Burdassa vaatteita juhlaan ja arkeen eurooppalaisessa hengessä!
    T. MariYY

    VastaaPoista
  75. Onnea synttäristä :-D Burda on muuttunut moderneimmaksi ja hyvä pointti on kuvallinen ompelukoulu
    T. thanh tran thanh.tran@live.fi

    VastaaPoista
  76. Burda on mainio lehti, melkein joka numerossa on useampi kaava, jota tekisi mieli kokeilla, ja tämä on harvinaista minulle.

    Onnee viisveelle!

    VastaaPoista
  77. Onnea 5 v. Burdan kuvallinen ompelukoulu on hitti ja löytyyhän sieltä kaavoja vaikka mihin.

    VastaaPoista
  78. Muutaman kaavan olen burdasta kokeillut. Jotenkin se kaavajuttu on sekava, mutta johtuneeko, etten juurikaan tykkää kaavojen piirtämisestä. Kivoja malleja siinä kyllä on, ja monentasoiselle ompelijalle.

    VastaaPoista
  79. Burda on minulle melko tuntematon lehti, mutta käsittääkseni ihan trendikäs lehti :) Kiinnostaisi kyllä päästä tutustumaan paremmin.

    ilokseni@gmail.com

    VastaaPoista
  80. Onnea viisivuotiaalle!
    Aiemmin minulla oli Burdasta vähän vanhanaikainen kuva, mutta mielipiteeni muuttui, kun äskettäin selasin tuoretta lehteä. Kokeilisin mielelläni. :)

    VastaaPoista
  81. Onnea viis veelle!
    Mulle tulee Burdasta ekana mieleen ruttupipo :)

    VastaaPoista
  82. Melko tuntematon on, kiva ois tutustua.
    marianna1 at luukku.com

    VastaaPoista
  83. Mielikuvissani burda on tyylikäs ja monimutkainen. Jotain sieltä yritin tehdä kerran. Tiina/ tiinajurva@hotmail.com

    VastaaPoista
  84. Laadukas lehti ja trendikkäitä ohjeita mielestäni :)
    Millanen
    millanen2@gmail.com

    VastaaPoista
  85. Burda on minulle suht uusi tuttavuus. Pari numeroa olen ostanut. Tekemistä löytyisi lehdistä kyllä, aikaa vähemmän :) anniut@hotmail.com

    VastaaPoista
  86. Vaikuttaa ihan hyvältä ohjelehdeltä sen perusteella mitä joskus olen selaillut.
    lumikki1@luukku.com

    VastaaPoista
  87. Onnea blogillesi!! ♡♡
    Jokunen Burda löytyy omasta hyllystä ja muutaman niistä tehnytkin. Vaikuttaa hyvältä lehdeltä ja olisi kiva tutustua siihen paremmin. :-)

    VastaaPoista
  88. Oon aina tykänny Burdan kaavoista sekä kivoista muista vinkeistä

    unelmiaonnesta(at)gmail.com

    VastaaPoista

Related Posts with Thumbnails