31.12.2014

* Vuosi 2014 kuvina

Tämä vuosi on ollut ihan erilainen kuin moni aikaisempi. Olen ottanut askeleen ihan toiseen suuntaan ja saanut vahvistusta sille mitä haluan tehdä kun olen iso ja tarpeeksi aikuinen. Tässä on siis koko vuoden parhaimmat palat. Värit on hillittympiä kuin aikaisemmin. On vähemmän vaatetta koska tein paljon piirustuksia. Ajat muuttuu. Mutta suuret kiitokset taas yhdestä kuluneesta vuodesta kaikille lukijoille. Isot kiitokset kaikista kommenteista ja kaikesta tuesta mitä olen saanut.
Katsotaan mitä jännää uusi vuosi tuo tullessaan.



Tammikuussa piirsin poikani kanssa Mörön ja Peikon ja enkä yhtään osannut ajatella miten suosittu siitä tuli Euroopassa sitten Riivalikuosina. 

 



Helmikuussa aloitin kankaanpainokurssin joka avasi ihan uusia ulottuvuuksia. Se oli niin nastaa että painoin paljon kankaita omaan käyttöön ja ompelin niistä vaatteita.






 Maaliskuussa jatkui kankaanpaino ja tein pitkästä aikaa itselleni myös vaatetta.











Huhtikuussa arvoin itse painamaani kangasta kassin muodossa ja kävimme lomalla. Kaavoitin elämäni ensimmäiset leggarit omilla mitoilla sekä Riivalit -kangas tuli keltaisena värinä Käpyselle.










Toukokuussa oli niin jännää että olin kyllä kakat housussa kokoajan. Olin tekstiilisuunnittelun pääsykokeissa ja voitin Jny Designin kuosikilpailun.










Kesäkuussa toteutin poikani suunnitteleman hupparin ja piirtelin kaikenlaista.

 Heinäkuussa oli kesämekkoa ja toiset kuosini tuli julki, tähtihämikset ja kallopallot. Nekin käpyselle. Samoin Verson puodille timanttilinnut.













Elokuussa löysin itselleni passelin hellemekkomallin ja kokeilin uutta neuletakkimallia.









Syyskuussa olin koulun alkamisen takia niin kiireinen että hyvin vähän sain aikaiseksi mutta lokakuussa sentään tein pipon itse painamastani kankaasta ja muutamia ihania tytönvaatteita. Lisäksi Talvipuutarhassa kuosi tuli Käpysen nettikauppaan. Tällä kuosilla voitin kesällä kuosikisan.













Marraskuukin oli hyvin kiireinen koulun takia mutta joulukussa ompelin kissapaitaa ja Jny Designin timanttitiikeri kuosi saapui vihdoin. Ja Sakari Salamaan on hyvä lopettaa tämä vuosi.





Joku voisi blogia seuranneena ajatella että jopas oli tylsää kun ei ole edes joka kuukaudelta mitään sanottavaa. Minä taas sanon sitä elämäksi netin ulkopuolella. Koulu on tuonut minulle paljon uutta sisältöä. Ensinnäkin se että uskalsin hakea, se että pysyin tyynenä pääsykokeissa ja että uskalsin olla oma itseni. Se on tuonut minut nyt tähän ja olen erittäin tyytyväinen.

Edelleen pidän teidän kommenteista ja kaikista ehdotuksista ja toiveista mitä haluaisitte nähdä blogissani. Minulla on jemmassa kuluneelta vuodelta yksi kissaylläri mutta en ole sitä saanut aikaiseksi.. Ehkäpä tässä jossain vaiheessa.

Kiitos ja Hyvää Uutta Vuotta 2015!!

23.12.2014

* Sakari Salama



Tyttäreni korvakipu herätti minut viime yönä puoli 5 ja en saanut sitten enää unta. Hipsin keittiöön keittämään kahvia ja selaamaan nettiä. Aikani kyläpeliä Facebookissa pelattuani päätin valmistaa vielä viime hetken joululahjan veljeni pienelle pojalle.




Sakari Salama on sekalainen setti joustofroteeta ja velouria tilkkuvarastostani. Applikoiminenkin oli kivaa pitkästä aikaa. Sakarin korkeus on sarvien kärjestä varpaisiin noin 26cm. Toivottavasti ei ole liian pelottava ja kävelyharjoitteluita on Sakarin kanssa kiva jatkaa.

 



22.12.2014

* Kukallinen käsilaukku



Tämä on minun ainut joululahjaompelus. Isäni vaimo eli meidän varamummi on ollut koko elämäni matkassa mukana. Hän on erittäin hyväsydäminen ja aina auttamassa jos suinkin voi. Viimeisimmat vuodet erityisesti koen että hän ansaitsisi enemmän huomiota ja kiitosta. Isältäni leikattiin päästä pullistuma noin viitisen vuotta sitten ja sen jälkeen varamummin päästä on ollut enemmän kuin apua. Tämä on siis varamummin uusi käsilaukku.






Olen tehnyt laukun kaavalla yhden aikaisemminkin liki 2 vuotta sitten. Tämä on edellisen pikkulaukun muokattu versio. Suorensin laukun kaavaa sivuilta. Eli siitä tuli yläreunasta leveämpi. Lisäksi kavensin ihan vähän läppää. Kaavan ompeluohjeessa oli oudosti laitettu hihna tulemaan läpän alta ja minusta se toimii paremmin niin että läppä ja hihna eivät mene mistään kohti päällekäin. Nyt ne on ommeltu vierekkäin. Hihnaan sopiva suikaleen pituus on 50cm ja leveys 6cm (tulee 2,5cm leveä hihna) saumanvaroineen siis.

Ensimmäisen laukun löydät tästä postauksesta.





21.12.2014

* Tiikerimekko


 
  Sain Jny Designilta oman palaseni kangasta ja kokeilin tehdä mekon tytölleni. Yhdistin Paapiin ihanaa kolmiotrikoota koska se sattui olemaan juuri samaa sävyä kuin eläinkankaassa. Mekko on valmistettu ohkaisesta luomutrikoosta ja on noin kokoa 122. Eläimen pää on noin 5x7cm ja kaavana olen käyttänyt omaa kaavaa.

Tässä huomaa eron sisällä ja ulkona otetuista kuvista. Valoa on niin vähän tarjolla tähän vuodenaikaan. Kankaan todellinen väri ei ihan ole kumpaakaan. Se on hiukan lämpimämpi mitä ulkona otetut kuvat, joita on ylläolevat ja hiukan kylmempi ja skarpimpi mitä alla olevat. Kiva kangas kuitenkin.












Related Posts with Thumbnails