7.10.2015

* Kudontakehikkoni mun



Käyttämäni kudontakehikko herätti kiinnostusta ja ajattelin esitellä sen sitten ihan kunnolla. Samalla neuvon miten kehikkoon luodaan loimet sekä miten työn saa alkuun. 




Parasta on jos on joku suunnitelma millaisen kuvion haluaa kutoa mutta mikään ei estä vaan tekemästä ja kokeilemasta. Suunnitelma vaan vähentää sitä hankalaa purkamista, jos jokin meneekin pieleen.




Itse ostin kehykseni Tori.fistä mutta näitä varmana löytää lasten kangaspuut nimellä vaikka mistä. Tarvikkeina minulla on pienien saksien lisäksi virkkuukoukku, isosilmäinen kanavaneula sekä remonttipaperista ja puusta tehtyjä sukkuloita. Puisia voi itse tehdä myös esimerkiksi askartelukaupoista saatavista ohuista rimoista jotka leikkaa ja hioo sopiviksi. Myös voi etsiä jonkun harvan kamman tai vastaavan jolla saa tiivistettyä kudoksensa tiiviiksi ja siistiksi. 




Aluksi siis valitaan langat ja luodaan loimi. Tässä käyttämässäni kehikossa on pienet siipimutterit päädyissä jotta esimerkiksi pituutta voi säätää jos onnistuu luomaan loimet hyvin. Samoin voi lopussa siirtää pituussuunnassa tuotostaan että voi pujotella vielä lopuksi lankoja päätyjen pieneenkin väliin. Eli periaatteessa tässä on loimitukki ja kangastukki mutta ne eivät eroa toisistaan mitenkään. 






Minä käytän tässä puuvillaista, 6 säikeistä, kalalankaa koska sitä oli kaapissa mutta periaatteessa voi käyttää mitä vaan joka on tarpeeksi vahvaa. Esimerkiksi joku villasekoite kuten 7 veljestä voisi kestää loimena jos ei kovasti kisko kireäksi luodessa.




Eli aluksi tehdään lenkki joka pujotetaan ensimmäiseen koloon, sitten kirrataan ja aletaan pujottelemaan eestaas niin että joka välissä on kaksi lankaa. Välissä olevaan puukapulan väleihin menee taas vain yksi lanka. Vuorotellen ylös ja alas. On tärkeää saada kireys mahdollisimman tasaisesti. Loppuun tehdään myös lenkkisolmu.








Aloita valitsemallasi langalla ja käännä kapulaa jotta langat aukeaa ja saat sukkulan menemään lankojen väliin. Kapulaa käännetään joka kerralla eri suuntiin jotta muodostuu tällainen peruspalttina. Ensimmäisen kiekan jälkeen käännän langan hännän mukaan loimien väliin. Se ei sieltä erotu ja kudos ei lähde löystymään.










 Jätä joka kiekalla loimilankojen välissä oleva kudelanka kaarelle jotta se ei ala kiristää tuotostasi reunoista. Eli älä vedä sitä suoraksi suoraan. Tiivistä kammalla lanka joka kerta. Siitä se sitten lähtee etenemään.. 
 



3 kommenttia:

  1. Kiva, kun olet jaksanut tutoriaalin tehdä. Vielä, kun olisi tuollainen alusta.

    VastaaPoista
  2. Mulla oli lapsena lasten kangaspuut! Ja voi, me ollaan varmaan heitetty ne jo pois. Miksen mä tiennyt että haluan tehdä oman pikkuryijyni vielä joskus!!

    VastaaPoista
  3. Kiitos kivasta ohjeesta:) Laitetaanpa mietintämyssyyn...

    VastaaPoista

Related Posts with Thumbnails