2.7.2016

* Yökaupunki



Vanja Sealle tuli alkukesästä ihania luomupuuvillaisia neuloksia kauppaan. Heti pisti silmään jacquardneulos nimeltä yökaupunki. Sitähän piti sitten saada koska se oli ihan minua. Simppeli mutta kiehtova. Ja musta. Niin, no onhan siinä myös valkoista ja kaunista savunsinistäkin. Olen niin nirso omien vaatteiden kuosen kanssa että päädyn tekemään aina miltei vaan mustia. 







 Ja koska neulos oli niin ihanaa halusin tehdä siitä takin. Takkien kanssa on ollutkin huono tuuri ja tein ennen tätä versiota yhden ihan hirveän. Niin hirveän että ihan ahisti ommella sitä. Mutta en luovuttanut. 




Olin jo selannut kaikki Burdani ja Pinterestin inspiskansioni ja kaikki. Kunnes yhtäkkiä viime talven, 5/2015, Ottobre kaavalehdestä bongasin mallin Fabulous Fall. Takissa oli huppu ja se oli pitkä ja ainut mikä minua mietitytti oli sen mitoitus. Piirsin kaavat koossa 44 ja mallailin niitä hiukan paitakaavan kanssa ja annoin mennä.




En tehnyt kaavaan mitään muutoksia mutta valmiista kavensin pikkuruisesti hihoja ja tein ihan tavalliset, neliön malliset, taskut noin 10cm kaavamerkintöjä ylemmäs. Ja tämä on niin ihana. Huppu on iso ja neule sopivasti väljä. Pituuttakin on sopivasti. Jätin vielä nepparioption käyttämättä ja katson tarvitseeko neule niitä. Ja jos jotkut tähän valitsen niin ne on isot ja hopeiset. Niin ja kuviin olin kääräissyt hihat pariin otteeseen. Jätin ne perinteisesti pitkiksi. 




Mutta kangas. Ah, sitä oli niin helppo ommella ja en voi olla ihastelematta kuosia. Tiesittekö että Yökaupunki on Eri kaupunki yöllä. :)

Lisäksi tyttäreni ihastui kankaaseen ja haluaa itselleen samanlaisen takin.




Vanja Sean Rosa on tuttu muutenkin kuin kangaskaupan pitäjänä. Rosa opetti meille viime syksyllä ja keväällä koulussa tuotannonsuunnittelua ja kirjoneuleita. Ennen Vanja Seaa Rosa touhusi Murun kanssa ja nyt pyörittää omaa kesäkauppaa Fiskarssissa. Ja muistan hänet vielä muutenkin kaikenlaisista kestovaippajutuista monien vuosien takaa. 




20 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. kiitti. niin mustakii. ja oli tosi helppo ommella.

      Poista
  2. Ompahan muuten hieno kuosi. Moderni, olematta silti liian abstrakti tai outo. Hyvä takki tuli!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitti. musta kanssa tää on kivan tasapainoinen kuosi. hyvin on onnistunut.

      Poista
  3. Ihan mielettömän ihana! Hieno kuosi ja malli tosiaan toimii superisti :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitti.mulla oli tää takkivisio heti kun nän kankaan. oikea kaava vaan antoi odottaa itseään.

      Poista
  4. Oi että, ompa kyllä ihana <3 malli on täydellinen ja kangas on tosi kaunis

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitti. niin on. sopii ihan täydellisesti tällaiseen takkimalliin.

      Poista
  5. Ihana takki - ja Rosa on ihana myös kankaineen ja ilman!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti, niin on. Rosa on huipputyyppi. Aina iloinen ja ystävällinen.

      Poista
  6. Tää on kyllä niiiin ihana!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitos. tää on jo nyt ihan mun lempitakki

      Poista
  7. Hyvältä näyttää! Mä tilasin itelleni myös tuota neulosta sini-harmaana, ajattelin jotain simppeliä takkia myös. Oli kyllä ihania kuoseja Vanja Sealla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kiitti. siellä on! ja minusta on kiva että ne on luomua ja niin suomalaista kuin vaan pystyy.

      Poista
  8. En ehkä kestä, tällaisen haluaisin heti itselleni! On muuten tosi hieno takki :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti. Eikun vaan kokeilemaan. Se oli hyvä kaava.

      Poista
  9. Unelmatakki! Tykkään kovasti pidemmän mallisista takeista ja kuosi on myös minun mieleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Sä varmana osaisit tehdä tällaisen itsellesikin :)

      Poista
  10. Vastaukset
    1. kiitti. niin tuli munkii mielestä.

      Poista

Related Posts with Thumbnails