25.5.2016

* Smog- seinätekstiili ja kierrätysjuttuja



Osallistuin koululla järjestettylle kierrätysaiheiselle kurssille. Olin päättänyt purkaa mieheni vanhan villapaidan ja käyttää siitä saamani langat kudonnassa. Langat olivat hyvässä kunnossa ja kiharuus ei haitannut.










Harmaa lanka kutoutui ihanan simppeliksi ja elegantiksi pinnaksi kauniilla venytetyn ristitoimikkaan muunnoksella. Katsotaan mitä siitä vielä valmistuu, Loimena oli luomupuuvilla.




Toinen tekemäni työ kurssilla oli Smog- seinätekstiilikokonaisuus. Sen pohjalla oli valkoinen lanka puretusta paidasta sekä erittäin sekalaiset jämäkerät mummoni jäämistöstä. Eräänkin kerän sisältä löytyi erittäin kaunis vanha pelikortti. Arvelen lankojen olleen myöskin joko purettuja tai jäämiä jostain työstä. Käytin myös lankoja Espoolaisen kutomon ylijäämävarastosta. Loimena tässäkin luomupuuvilla.




Kudoin siis pätkän valkosävyisiä lankoja kankaaksi. Sidos on yksi monimutkainen ja koristeellinen sidos jonka suunnittelin aikaisemmin keväällä. Halusin pinnan josta välillä huomaa sidoksen ja välilläse hukkuu. Tämän jälkeen pätkin ja huolittelin kankaan neljään osaan. Kuhunkin osaan kirjailin langoilla "saastesumua" eri väreissä.












Kierrätysteemassa pysyäkseni käytin roskiksesta löytämääni vanhaa suksisauvaa ripustuksessa.
Pidän lopputuloksesta todella paljon. Langat tekevät kaunista ja mielenkiintoista kuviota ja kokonaisuus on mielestäni ehjä.


3.5.2016

* Kaksiväriset ja yksiväriset



Ompelin Teelle kahdet housut. Kaavan olen suurentanut ja muokannut hänelle sopivammaksi Ottobreen Mock Denimistä. Tein nämä samat housut joskus aikaisemmin ja en ole edelleekäänn kovin munapussihousujen ystävä mutta poikani pitää housuista, joten silloin ne on hyvät.



Tässä kaavan koko on jotain 150 hujakoilla. Tein ensin nuo alemmat harmaat ja sitten vasta leikkasin kaavan kahtia ja tein nämä isommiksi.

Ompelin housuihin epäsymmetriset ja vinot takataskut sopivasti vastakkaisella värillä kuin lahje. Samoin kuin etutaskujen taskupussin näkyvämmät osat. Taskupussissa on samaa vaaleanharmaata väriä trikoona kuin sitten vyötäröresorissa. Nauhan reijistä pilkistää emeradin vihreä ja nauha puuvillaista mittanauhaa Eurokankaasta.




Seuraaviin housuihin teen kyllä valesepaluksen myös. Tuo etupuoli näyttää jotenkin paljaalta. Tässä tikkasin vyötärösauman saumanvarat resorin puolelle ja todellakin unohdin löysätä alkuun paininjalkaa. Onneksi se tasoittuu käytössä. Pituus näissä vielä mietityttää. että pitäisikö purkaa tikkaus ja ottaa sentti pituuteen lisää käänteestä..







Nämä tokat on noin koko 140/145. Kankaana on samaa meidän lempparikangasta, Noshin farkkucollaria siis. Se on jämäkkää, helppo ommella ja on käytössä pehmeää. Taskupussin toisessa osassa käytin tuollaista emeraldin vihreetä trikoota. Samoin kuin vyötäröresorissakin. Nepparitkin iskin taskun reunaan tuomaan vähän ilmettä. Nauhan reijissä on tummanharmaata trikoota ja nauhana sama puuvillainen mittanauha. Tässä resorin tikkasin housun puolelle ja muistin löysätä paininjalkaa.




Tosi jännää. Lähden sunnuntaina Puolaan tekstiilinäyttelyn avajaisiin jossa on esillä kaksi minun tekemää kierrätystuotetta. Näyttely on auki koko kesän Lodzin tekstiilimuseossa.




Related Posts with Thumbnails